Mellunmäentie 26, 00970 Helsinki
Takaisin etusivulleJokaiselle rakennettavalle talolle annetaan energiatehokkuusluokka (ET-luokka). Energialuokituksen ideana on että jälkipolvi tai esimerkiksi seuraavat omistajat jo sen perusteella voivat suoraan todeta talon hyvyyden tai huonouden energiatalouden (=energiatehokkuuden) kannalta. Tällä on suuri merkitys siihen kuinka edullinen tai vastaavasti kallis talo on ylläpitää. Tulevaisuudessa myös ET-luokka (A, B, C jne...) tulee suoraan, jopa ratkaisevasti vaikuttamaan talon jälleenmyyntiarvoon.
Tiivistettynä: hyvä energiatehokkuus saavutetaan hyvällä suunnittelulla, hyvällä eristävyydellä, hyvällä tiiveydellä, tehokkaalla ilmastoinnilla ja huolellisella työllä. Jokainen rakennuskohde on kuitenkin yksilöllinen. Esimerkiksi ilmansuunnat, ikkunoiden koko ja lukumäärä, perheen koko jne. vaikuttavat kaikki lopulliseen energiatehokkuuteen. Tästä syystä ei voida antaa yleispätevää ET-luokkaa kaikille esimerkiksi tässä mallistossa oleville taloille.
Planiatalo on erityisesti panostanut hyvään eristykseen ja huipputiiveyteen. Näillä rakenteilla rakentajan on vaivatonta toteuttaa kotinsa parhaaseen A-luokkaan. Lopputulos on kuitenkin aina riippuvainen rakentajan omista valinnoista.

Jo vuosikymmeniä sitten Planiatalossa päätettiin olla edelläkävijä energiatehokkaiden rakenteiden kehittäjänä. Kehitimme ensimmäisenä puuelementtitoimittajana oman erittäin energiatehokkaan rakenteen vastaamaan tulevia haasteita. Tuotteen nimeksi annettiin Plania Plusrunko (rekisteröity tuotemerkki). Plusrungon erinomainen U-arvo on 0,16! Viimeaikainen normien kiristyminen energiatehokkuuden kannalta osoittaa että valitsemamme tie oli oikea.
Jo nyt viranomaisilla on esitys nykynormejakin energiatehokkaammille rakenteille. Planiatalolla on jo mahdollisuus toimittaa taloja joiden rakenne kirkkaasti täyttää näitä tuleviakin vaatimuksia; Plania EkoPlusrunko U-arvo 0,12!. Tulevaisuuden rakenteet ovat siis Planiarakentajan käytettävissä jo tänään.
Jos vaatimustasosi ei ole yllämainittua luokkaa, niin meillä on siihenkin järkevä ja kilpailukykyinen ratkaisu, Planiarunko (U=0,19). Planiarunko on järkevä ratkaisu monessa tapauksessa, mutta erityisesti pienempien talokokojen ratkaisuna.


