Perinteistä arkkitehtuuria -  talo paikallaan Pispalassa - Planian talopaketista löytyi ratkaisu!

"Tampereen Pispalaan pari vuotta sitten noussut pakettitalo on malliesimerkki onnistuneesta täydennysrakentamisesta. Näyttää siltä kuin uusi talo olisi seissyt niillä sijoillaan yhtä kauan kuin satavuotias naapurinsa." Lainaus Meidän Talo no3/2008

Asukkaat ovat ammattisuunnittelijoita ja rakennuspaikka päätyi heille mutkien kautta. Taloyhtiössä oli käyttämätöntä rakennusoikeutta 143 neliötä ja heitä pyydettiin piirtämään tontille myytäväksi sopiva, pari asuntoa sisältävä täydennysrakennus. Suunnitteluvaiheessa tuli esille mahdollisuus rakennusoikeuden ostamiseen. Tilaisuuteen tartuttiin ja nyt pääsivät suunnittelijat piirtämään ja rakentamaan kotia ensi kertaa itselleen.

Planiatalossa ei säikähdetty haasteita, eikä valmiita suunnitelmia. Tehtaan rakennesuunnittelija halusi heti keskustella yksityiskohdista esim. ikkunoiden ulkopinnat haluttiin perinteiseen tyyliin seinän ulkopintaan, eikä nykytavan mukaisesti sisäpinnan tasoon. Kahden vuoden asumisen jälkeen voidaan todeta, että ratkaisu oli hyvä - ikkunat eivät huurru talvella, samalla saatiin jykevät ikkunalaudat.

Talopaketti saapui sovittuna talviaanumna kellontarkasti tontlle! Planatalolle kiitokset luotettavuudesta.

Referenssit -talo pispalassa kuva 3 
 Referenssit -talo pispalassa kuva 2
 Referenssit -talo pispalassa kuva 4
 Referenssit -talo pispalassa kuva 1